AJANKOHTAISTA
01.09.2010 SÄÄTIÖN TUKIASUNNON HAKULOMAKE
Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrisen säätiön Tukiasuntoja haetaan suoraan säätiöstä. Hakua varten tarvittava hakulomake ohjeineen on uudistunut. Lomake on nyt mahdollista tulostaa säätiön nettisivuilta, täyttää kotona ja lähettää säätiöön postitse. Lomake löytyy näiltä nettisivuilta, kun valitset sivun vasemmasta reunasta kohdan Palvelut ja sen alta Tukiasunnot.
08.07.2010 YLEISÖNOSASTOAKTIIVI KASASI YLI 40 VUODEN TEKSTIT KIRJAKSI
Syntyperäinen lahtelainen ja pitkän linjan yleisönosastoaktiivi Seppo Siljander on koonnut yli 40 vuoden aikana syntyneistä teksteistään omakustannekirjan Risusavotta – kirjoituksia vuosien varrelta 1969–2010. Seppo Siljander kirjoittaa eteen tulevista epäkohdista. Tärkeimmäksi aiheekseen Siljander nostaa kannanottonsa kriisipuhelimesta, josta on sittemmin tullut valtakunnallinen palvelu. Tärkeitä teemoja ovat myös koulukiusaaminen ja luovuuden palauttaminen kouluihin. Tuorein kiinnostuksen ja kannatuksen kohde on Lahden tavoittelema ympäristökaupungin asema. Hän suosittelee yleisönosastolle kirjoittamista vaikutuskanavana muillekin, kunhan kirjoittajalla todella on jotain asiaa. Seppo Siljanderin omakustantamaa kirjaa Risusavotta – kirjoituksia vuosien varrelta 1969–2010, voi lainata Lahden pääkirjastosta. Nyt julkaistu versio on täydennetty uusintapainos vuonna 2001 julkaistusta teoksesta
2KYMPPISEN KÄSIKIRJA
Päijät-Hämeen sosiaalisykiatrinen säätiö tervehti ikätovereitaan, 2kymppisiä päjäthämäläisiä pienellä kirjalahjalla. Tällä oli tarkoitus kiinnittää huomiota nuorten arjessa selviytymiseen ja sen tukemiseen. Kirjan suunnittelutyöhön ovat useat nuoret henkilöt jättäneet omat sormen ja käden jälkensä. Sen suunnitteluun ovat osallistuneet ja sitä kommentoineet myös monet entiset nuoret. Kaikilla suunnitelutyössä mukana olleilla on ollut yksi yhteinen ajatus: halu auttaa nuoria siinä elämäntilanteessa kun irrottaudutaan lapsuuden kodista. Kirjasta tehtiin tarkoituksella moni-ilmeinen mutta myös keskeneräinen. Sitä valmiimpi ja omempi siitä tulee, mitä aktiivisemmin sen saaja sitä käyttelee ja täyttelee. Säätiön toive on, että kirja kuluu 2kymppisten käsissä.
Kirjat jaettiin elokuun aikana v 1990 syntyneille päjäthämäläisille suoraan kotiin Itellan toimesta, säätiö ei ole saanut tietoa kirjojen saajista tai heidän osoitteistaan.